torstai 26. maaliskuuta 2015

Vanha inhokkini huovutus






Meillä on Pikkutyypin kanssa keskiviikkoisin tyttöjen iltapäivä. Pikkuveli pääsee Mamman ja Papan hoiviin ja me käydään Kasvisravintolassa herkuttelemassa ja sen jälkeen menemme savipajalle hommiin.

Savipajan naapurissa on tekstiilipaja, jossa painetaan kankaita ja huovutetaan. Pikkutyyppi on jo jonkin aikaa tuntenut vetoa saven parista villojen maailmaan, mutta pitkään onnistuin keksimään erilaisia verukkeita pysyä savipajassa. Muutamilla tutustumiskerroillamme kurkistelin kyllä himokkaana villapakettien ihastuttavia värejä, mutta olen jo vuosia tiennyt, että huovuttaminen ei sovi minulle. Ihme nysväämistä. Ja mitä sellaisilla pölyä keräävillä jutuilla sitten oikein tekee.

Eilen oli kevään viimeinen huovutuskerta, enkä hennonnut riistää Pikkutyypiltä mahdollisuutta huovuttaa, kun mieli oli niin pitkään tehnyt. Julistin kovaan ääneen joutuvani pakon alla luopumaan savitöistä ja ilmoitin, että aion nyt rentoutua tekemällä jotakin itselleni kovin vastenmielistä.

Autoin Pikkutyypin alkuun heijastimensa kanssa ja aivoriiheilin samalla omaa projektiani. Jotain käytännöllistä sen pitäisi ehdottomasti olla. Pannunalusen ajattelin tehdä, mutta ohjaaja ehdotti, että voisihan se olla myös takapuolenalunen puutarhaan tai metsäretkelle. Jes, loistava idea.

Kolme tuntia myöhemmin olin aivan totaalisessa flow -tilassa. Sain jonkin aikaa Pikkutyypin pysymään rauhallisena rusinoilla ja banaanikakulla. En olisi millään malttanut lopettaa. Tiesin, että lapsi pitäisi ruokkia ihan oikeasti ja väsynytkin se alkoi olla. Itsekin olin ehkä väsynyt, koska tökin itseäni jatkuvasti huovutusneulalla sormeen. Silti mietin kuumeisesti voisiko joku muu viedä Pikkutyypin kotiin syömään, että voisin itse jatkaa vielä vähän aikaa. Tai mieluiten koko illan.

Lopulta tulin järkiini ja pakkasin keskenjääneen takapuolenlämmittimen kassiini. Nyt pitää ensi tilassa hankkia huovutusneula, että pääsen jatkamaan kotona.

--

I've hated felting for years. Quite passionately, in fact. It may have been made worse by the fact that wool comes in so many lovely colours,

Yesterday I was forced to meet this old enemy as at a weak moment I had promised to take Little I to try it out.

Three hours later I was hooked.

I need to buy my own felting needle asap so we can start doing this at home.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...